Kuuba

San Cristobalista lähdimme rämällä bussilla kohti Cancunia. Tuhannen kilometrin matka kesti 20 tuntia. Ajoimme viidakon ja zapatistikylien läpi ja vuorten yli. Bussissa ei ollut ilmastointia ja istuimme takapenkillä suoraan moottorin päällä. Oli melko kuuma. Huonovointisuutta aiheutti myös yhtäkkiset korkeuserot vuoristossa. Aamulla saavuttiin väsyneinä Cancuniin. Vietettiin päivä rannalla ja seuraavana aamuna lentokentälle, kohti Kuubaa.

Kuubassa blogin päivittäminen ei oikein onnistunut, sillä yhteydet ovat hitaita ja koneen käyttö kallista, 6 dollaria tunti!

Ensimmäiset päivät Havannassa olivat hankalia. Oltiin yhtäkkiä ihan toisenlaisessa yhteiskunnassa ja kaikki tuntui vaikealta. Kahden valuutan järjestelmän takia kaikki ahdistelevat turisteja. Palkat (esim. lääkäri=28 dollaria/kk) maksetaan Kuuban pesoissa, joilla voi ostaa ruokaa ym. Kaikki "ylellisyystarvikkeet" kuten vaatteet, pesuaineet ja tupakka myydään turistipesoissa. Ja ainoa keino saada turistipesoja on pummia/huijata niitä turisteilta. Kun kävelee kadulla joka toinen ihminen huutaa: "Hello my friend! Where you from?". Vaikka vastaa espanjaksi kaikki puhuu vain englantia turisteille. Varaamamme kotimajoitus oli myös omituinen, ja kolmantena päivänä kaupungilla kiertelyn jälkeen tultiin kotiin ja meidän tavarat oli survottu laukkuihin. Omistaja teki tuplabuukkauksia. Meidät kiikutettiin sitten omistajan tuttavan kotiin.

Kämpän vaihto oli loppujen lopuksi onnenpotku, omistaja María on mahtava 64-vuotias nainen, jolla on teräviä poliittisia mielipiteitä. Keskustelimme joka päivä aamuyöhön asti. María kertoi meille lähestulkoon kaiken Kuuban ja latinalaisen Amerikan historiasta, ja yhtenä yönä Fidel Castron elämäntarinan syntymästä tähän hetkeen. Välillä keskusteluihin osallistui myös Marían ex-aviomies Jesus, joka oli vallankumoustaistelija. Jesus kertoi tarinoita kuinka taisteli kivääri kädessä, toisella puolella Che ja toisella puolella Fidel!

Alkushokin jälkeen ja tutustuttuamme paikallisiin nautimme Kuubassa olosta. Olimme Havannassa noin viikon ja lähdimme sitten yöbussilla Santiago de Cubaan, toiselle puolelle saarta. Kaupunki on mukava, paljon rauhallisempi kuin Havanna. Tutustuimme heti kivaan taiteilijapoikaan, Wilfredoon, jonka kanssa vietimme kolme päivää Santiagossa. Sitten lähdimme Baracoaan, joka on Kuuban vanhin kaupunki (mutta pieni ja rauhallinen). Kun Kolumbus löysi Amerikan, hän saapui ensimmäiseksi Baracoaan, ja kaupungin kirkossa on alkuperäinen risti, jonka Kolumbus iski silloin maahan. Baracoan luonto on älyttömän kaunista. Kävelimme ympäriinsä ja makasimme pienellä rannalla, jossa ei ollut oikeastaan ketään muita.
Wilfredon kanssa Santiago de Cuban yössä

Baracoa

Baracoasta lähdimme Santiagon kautta Santa Claraan. Junamatka oli hirveä, 16 tuntia, tietenkin ilman ilmastointia. Santa Clarassa tutustuttiin kahteen argentiinalaiseen, joista toinen opiskeli kaupungissa. Menimme yhdessä käymään Chen muistomerkillä, haudalla ja Che-museossa. Hauta on itseasiassa museon sisällä. Chen ja parinkymmenen muun sotilaan rippeet tuotiin Boliviasta Kuubaan 1997, ja Fidel sytytti ikuisen tulen haudoille. Palaa edelleen. Muistomerkiltä mentiin sitten yhteen sisäpihabaariin, jossa mummot ja papat olivat kännissä (klo 4 päivällä) ja tanssivat salsaa. Papat tulivat innokkaasti hakemaan tanssimaan, pakko oli kokeilla. Illalla hengasimme keskustan aukiolla. Santa Clara on yliopistokaupunki, ja aukio olikin ihan täynnä juhlivia opiskelijoita. Tutustuttiin mukaviin tyyppeihin ja juhlittiin aamuun asti, mentiin meidän casaan aamupalalle, ja lähdettiin taksilla linja-autoasemaa kohti. Taksikuski kysyi paljonko bussiliput Havannaan maksavat. Kerroimme, että yhteensä 36 turistipesoa. Kuski sanoi että voisi ajaa meidät Havannaan 35 pesolla! "Sí", vastasimme yhteenääneen väsyneinä ja aloimme nukkua. Parin tunnin päästä olimme takaisin Havannassa.

Che, Santa Clara

Para todos todo

Ollaan vihdoinkin tajuttu, miten ä kirjoitetaan koneella!

Siirryttiin siis Mazuntesta toiselle rannalle, Zipoliteen. Sieltä ei ole hirveästi kerrottavaa. Viikon ajan jokainen päivä noudatti suunnilleen samaa kaavaa: herättiin, syötiin aamupalaa, mentiin rannalle, otettiin aurinkoa, uitiin, syötiin, juotiin coctaileja ystävien kanssa rantabaarissa, mentiin nukkumaan.

Asuimme ensin pienessä cabañassa rannalla, mutta eräänä päivänä Maurizio käväisi mökissämme ja yllätti 4 jättikokoista rottaa syömässä meidän papuja. Kerroimme omistajalle, joka sanoi, ettei eläimet ole rottia, vaan marsupilameja! Päätimme kuitenkin vaihtaa toiseen huoneeseen, joka oli 2. kerroksessa.

Meidän koti

Näkymä parvekkeelta

Kaupassa asusteli lintuperhe

Torstaina lähdettiin yöbussilla Pochutlasta San Cristobaliin, Chiapasiin. Matka kesti 12 tuntia. Valitettavasti San Cristobaliin menee vain 1. luokan busseja, joissa on tuuletus niin kovalla, että koko matkan tärisee kylmästä ja on pakko kuunnella jotain tyhmää elokuvaa (esim. Spiderman 2).

Aamulla saavuttiin San Cristobaliin ja suunnattiin hostelliin, jota joku oli suositellut. Paikka onkin tosi kiva: maksaa 30 pesoa yö (2 e) ja tunnelma on mukava, omistajat ja asukkaat on kaikki poliittisesti aktiivisia ja paikassa toimii myös halpa kasvisravintola. Illalla törmättiin yhteen intiaanipoikaan, joka kutsui meidät vapaamuotoiseen tapaamiseen. Paikalla oli nuoria, jotka ovat perustamassa uutta poliittista järjestöä, joka taistelisi alkuperäisväestön ja käsityöläisten oikeuksien puolesta. Oli mukavaa tutustua paikallisiin aktivisteihin, kuulla nykytilanteesta. Söimme, joimme, juttelimme. Meidät kutsuttiin seuraavan päivän salaiseen tapaamiseen, johon oltaisiin kävelty 7 tuntia (tarpeeksi turvallinen paikka vuorilla). Päätimme kuitenkin jättää väliin, koska bussimatkasta oli niin rankka univelka.

Lauantai sitten levättiinkin. Illalla mentiin (Linda, Pete, Maurizio) juomaan viinilasilliset. Tuli halvemmaksi ottaa kokonainen pullo. Sitten käynnistyi niin mielenkiintoiset poliittiset keskustelut, että ostimme toisen pullon. Ja kolmannen. Sitten lähdimme Revolucion baariin, jossa törmäsimme baskiystäviimme, joihin oltiin tutustuttu Zipolitessa. Sovimme, että lähdemme yhdessä seuraavana päivänä Oventicin Zapatistiyhteisöön.

EZLN = Ejército Zapatista de Liberación Nacional

Sunnuntaiaamuna odotimme baskeja hostellilla ja lähdimme sitten yhdessä colectivo-taksilla tunnin matkan päähän Oventiciin. Portilla täytyy näyttää passi, sitten mennä "muukalaistoimistoon", jossa pitää kertoa vierailun syyt ja poliittiset mielipiteet. Tämän jälkeen Junta del buen gobiernon toimistoon, jossa kerrotaan yhteisöstä. Tilanne oli vaikuttava, meidät laitettiin istumaan keskelle huonetta, ja ympärillämme oli kymmenkunta kommandopipoista buen gobiernon edustajaa.

Che Guevara, maalaus rakennuksen seinässä Oventicissa

Vietimme päivän Oventicissa kierrellen ja keskustellen. Buen gobiernon (hyvä hallitus) edustajat pyysivät meitä välittämään tietoa: "Kertokaa kaikille tovereille, että me taistelemme edelleen, vaikka media ja mal gobierno (huono hallitus) väittää, ettei meitä ole olemassa!". Zapatistas somos todos! Me kaikki olemme zapatisteja!

Aurinkoa ja sananvapautta

Perjantaina oli myos tarkoitus olla VOCALin mielenosoitus, mutta ei lahdetty marssimaan koska ei ollut riittavasti porukkaa. Marssi siirrettiin sunnuntaille. Illalla menimme katutaidenayttelyn avajaisiin. Nayttelyyn osallistui eras katutaideryhma, jonka tyyppeihin oltiin aiemmin tutustuttu. Nayttelyn jalkeen mentiin niiden tyohuoneelle juhlimaan, ja sielta yomyohaan baariin, joka ollaan nimetty Oaxacan Lost and foundiksi.

Esimerkki nayttelyn toista

Lauantaina oli samaan aiheeseen liittyva leffailta Cine Pochotessa. Siella oli dokumentteja mm. Mexico cityn katutaiteesta ja hip hopista. Leffojen jalkeen oli bileet leffateatterin sisapihalla, musiikkia ja mezcalia. Nahtiin hirveasti tuttuja ja tutustuttiin mahtaviin poikiin, Maurizioon ja Patrikiin.

Sunnuntaina oli sitten uusintaotto mielenosoituksesta. Meni tosi hyvin, varmaan yli viisi sataa ihmista vastustamassa matkalippujen hinnan nousua ja kaikkea muuta kakkaa mita Oaxacassa tapahtuu. Ketaan ei tietaakseni kiinniotettu mielenosoituksen aikana, mutta voi olla etta sen jalkeen. Monet kehotti meita ottamaan taksin hostellille (500 m), silla poliiseja vaijy Zocalon ymparistossa. Paastiin kuitenkin turvallisesti hostellille, kerattiin kamat kasaan ja lahdettiin bussiasemalle. Sielta lahdettiin (Linda, Pete, Kukka) Maurizion ja Patrikin kanssa 7 tunnin paahan rannalle, Mazunteen, joka on Oaxacan osavaltion etelarannikolla. Perille saavuttiin illalla, ja etittiin "hostelli" (oikeastaan kaikki on bambukattosia majataloja). Paikka oli tosi likainen ja omituinen, mutta sijaitsi ihan rannalla ja maksoi vaan 50 pesoa/tyyppi/yo (n. 3 euroa).

Marssitaan

Bussia koristellaan

Mielenosoitukseen osallistui myos lapsia...

...ja vierailevia tahtia!

Maanantaina otettiin vaan aurinkoa ja uitiin. Iltapaivalla kaytiin lahella Pochutlan kylassa nostamassa rahaa (rannalla ei ole yhtaan automaattia) ja syomassa. Takasin tultiin colectivolla, matkustettiin (Linda, Kukka ja Maurizio) auton katolla yli satasta moottoritiella! Se oli jannaa. Illalla paatettiin alkaa jo vahan juhlia mun synttareita, kun laskettiin, etta Suomessa oli jo vuorokausi siirtynyt syntymapaivan puolelle...

Mazunte

Uudet ystavat: Patrik ja Maurizio

Tiistai, syntymapaiva, alkoi hyvissa tunnelmissa: aurinko paistoi, lilluttiin vedessa ja rentouduttiin. Illalla mentiin rantabaariin, jonka argentiinalainen omistaja (?) oli edellisena paivana luvannut, etta voidaan juhlia siella, soittaa omaa musiikkia ym. Siella sitten juhlittiin ja pidettiin hauskaa isommalla porukalla.

Meininki kuitenkin muuttui hieman aamuyosta. Pari miesta tuli baarissa juttelemaan meille, kysyi miksi tulimme Meksikoon ym. Ehka johtuen alkoholin aiheuttamasta varomattomuudesta kerrottiin suoraan, etta ollaan taalla tutustuttu poliittiseen liikkeeseen. Siita alkoi sitten kiivas "keskustelu". Toinen sanoi olevansa tekevansa toita Meksikon hallitukselle ihmisoikeusasianajajana, eika taalla mitaan poliittisia vankeja tai muita ihmisoikeusrikkomuksia ole. Jossain vaiheessa tilanteen karjistyttya pahasti Maurizio kuuli eraan tyypin kuiskaavan toiselle "tapetaan nuo zapatistit". Yksi mukavampi tuli varoittamaan, etta lahtekaa turvallisuutenne takia. Vakivallan uhka leijui ilmassa, joten maksoimme ja lahdimme pois. Menimme hostelliimme ja nousimme ylakertaan, jossa huoneemme oli. Yhtakkia kaksi baarissa olleista hulluista miehista nousee portaita ylos! He olivat seuranneet meita ja halusivat pelotella ja osoittaa, etta tietavat missa sangyissa nukumme. He puhuivat sekavia, jotain katolista manausta, sitten sanoivat, etta "Tulimme etsimaan mista tuo kojootin aani tulee, kuuletteko?", "Tuo naisen aani, huuto". Yritimme esittaa ihan normaaleja ja toivotettiin hyvaa yota. He lahtivat pois ja kaikki tarisimme pelosta. Maurizio alkoi katkomaan hostellin rakenteista itsepuolustusvalineita, ja jakaannuimme ympari hostellin ylatasannetta. Olimme vartiossa aamuun asti ja lahdimme sitten pois Mazuntesta, Zipoliteen, toiselle rannalle. Saimmepahan makua meksikolaisesta sananvapaudesta. Poliittista konfliktia ei haluta tanne turistirannoille.

Mielenosoituksia

APPOn naisten, COMOn, mielenosoituksessa oli pari sataa ihmista viime lauantaina. Pepe ja Kukka makasivat sangyssa korkeassa kuumeessa (vatsapopo), joten menin sinne yhdysvaltalaisen Maddyn kanssa (se kiertelee Meksikoa pyoralla!). Mielenosoitus meni rauhallisesti, eika poliiseja paljoa nakynyt. Vaatimuksena oli mm. poliittisten vankien vapauttaminen ja sananvapaus.

COMOn mielenosoitus


Sunnuntaina vaihdettiin toipilaiden kanssa hostellia. Syyna oli se, etta ystavystyimme edellisen hostellin tyontekijan kanssa. Opiskelijatytto, joka teki kaiken tyon hostellissa: siivosi, laittoi aamupalaa, pyykkasi, otti vastaan asiakkaita ym. Kymmenen tunnin tyopaivasta tytolle maksettiin 90 pesoa (n. 6 euroa)! Eipa haluttu tukea tollasta paikkaa. Onneksi tytto loysi uuden tyopaikan. Sunnuntaipaiva hengattiin vaan hostellilla, kun vatsataudin uhrit ei jaksanu liikkua mihinkaan. Otettiin aurinkoa, luettiin sanomalehtia ja tehtiin ruokaa. Ihme kylla etta mulle ei tullut mitaan, vaikka ollaan syoty samoja ruokia. Ehka johtuu siita, etta olen syony alyttomat maarat chilia!


Maanantaina herattiin aikaisin ja lahdettiin bussilla toiselle puolelle kaupunkia. Alkuperaisvaeston marssiin osallistui 12 000 ihmista ympari osavaltiota. Niiden kanssa me sitten marssittiin Zocalolle. Ihmiset kertoivat elamastaan ja repressiosta: pulaa on ruoasta, vedesta, teista... Tormattiin Shailagh nimiseen tyttoon. Se tuli yhtakkia kysymaan meilta: "Tienes mierda?" (Onko sinulla paskaa?). Oltiin vahan hammentyneita. Selvisi sitten, etta se yritti kysya "Tienes miedo?" (Pelottaako sinua?). Taalla kun on laki, ettei ulkomaalaiset saa osallistua mielenosoituksiin. Mutta eihan meita pelota. Ystavystyttiin Shailaghin, kanadalaisen punkkarityton kanssa, niin etta se muutti meidan hostelliin viela samana paivana.


API:n (Asamblea de los Pueblos Indigenas) marssi

Tiistaina oli taas mielenosoitus, talla kertaa APPOn mielenosoitus julkisen liikenteen hintojen nousua vastaan. Mielenosoittajat ottivat reittibussin haltuun ja ajoivat sen blokkaamaan liikennetta. Vahan ajan kuluttua tulivat mellakkapoliisit! Yrittivat kiinniottaa ihmisia, mutta ketaan eivat saaneet. Karseeta, miten parinkymmenen ihmisen rauhallinen mielenosoitus yritetaan tukahduttaa vakivallalla. Saatiin uusia, ihania ystavia demosta, mentiin porukalla yhden luo juomaan mezkalia ja lepaamaan. Yksi poika oli vangittu vuosi sitten, kidutettu aika pahasti. Liikkeessa aktiiviset ihmiset joutuvat elamaan osittain maanalla. Tyypeilla on anarkistikollektiivi, tekee omia julkaisuja ym. Mennaan varmaan ens viikolla kaymaan pariksi paivaksi.

Rauhallinen mielenosoitus

Kytat tulee, eika kellaan enaa oo kivaa

Pahvinen linja-auto palaa

Illalla mentiin eraiden kavereiden luo, siella oli workshop Argentiinan poliittisesta historiasta. Syotiin linssikeittoa ja kaalikaaryleita.

Tanaan kaytiin (mina, Pepe, Shailagh) Hierve el agua -vesiputouksella parin tunnin matkan paassa Oaxacan kaupungista. Samalla camionetalla matkusti muitakin kivoja tyyppeja ja oli mukava paiva, vaikka meinasinkin kuolla korkean paikan kammoon.

Camionetan kyydissa matkalla vesiputoukselle

Jee!

Oaxaca

Taistelu jatkuu...

Nyt ollaan oltu viikko Oaxacassa.

Niille, jotka eivat tieda Oaxacan poliittisesta tilanteesta: toukokuussa 2006 opettajien ammattiliitto meni lakkoon vaatimuksinaan mm. parempia resursseja koululaisille, aamupalaa, kenkia, kirjoja seka parempaa palkkaa. Valtava maara oaxacalaisia tukivat opettajien aloittamaa yhteiskunnallista liiketta. Hallitus vastasi vakivallalla ja repressiolla. Syntyi APPO, la Asamblea Popular de los pueblos de Oaxaca, jonka paavaatimus oli Oaxacan kuvernoorin Ulises Ruizin eroaminen. Hallitus on yrittanyt tukahduttaa liiketta tappamalla, kiduttamalla ja vangitsemalla ihmisia. Tama oli tosi tiivistetysti kerrottu, lisaa voi lukea vaikka http://www.asambleapopulardeoaxaca.com/ .

Viikossa ollaan saatu tietoa hirveasti: lukemalla, kyselemalla, tapaamalla paikallisia aktivisteja ja katutaiteilijoita. Hirvittavinta on se, etta taalla voisi kierrella turistina nakematta mitaan, tietamatta mitaan koko poliittisesta tilanteesta. Graffitit ja poliittiset tekstit on peitetty rakennusten seinilta, usein eri varilla kuin rakennuksen pohjamaali, minka johdosta koko kaupunki nayttaa "sensuroidulta".

Pari paivaa sitten taalla tapettiin poliisipaallikko. Heti alkoi syytokset APPO:n tai EPR:n

osallisuudesta. Todennakoisesti hallitus oli itse suunnittelut koko jutun: nain voidaan oikeuttaa repression lisaaminen!

Tanaan on neljalta APPOn naisten mielenosoitus.

Poliisi valvoo

Nama hotellityontekijat ovat olleet lakossa 8 kuukautta!

Tepotzlanin huipulla, Linda, Arnaud, Pepe ja Karel

Pepe tutkimassa Quetzacoatlin temppelia Xochicalcossa

Linda palyilee Xochicalcossa

Mano negra

Keitetaan heinaa sienia varten

Sienia

Saavuttiin tanaan aamulla Oaxacaan. Viimeiset paivat Maribelin ja Arnaudin luona oli ihania. Niilla on siis projekti kaynnistymassa, ne on perustanu vapaaehtoistyoyhdistyksen paikallisten viljelijoiden auttamiseksi, esim neuvoa viljelijoille miten hyodyntaa maata paremmin ja miten toimia ekologisemmin. Me nahtiin aika paljon noita paikallisten pienviljelijoiden tiloja. Yhtena paivana kaytiin viljelemassa ruokasienia. Prosessi on aika mielenkiintoinen: ensin keitetaan heinaa 45 min vedessa, jotta bakteerit kuolee, sitten sekotetaan heinaan kalkkia ja ladotaan sita sienimosson kaa kerroksittain ilmatiiviisiin muovipusseihin. Sitten niita sailytetaan pimeassa. Ja saadaan sienia. Perhe tarjosi meille tyopaivan jalkeen aterian: papuja ja tortilloja, yllari yllari.
Pelattiin myos paljon squashia. Ja pingista ja korttia naapurin keski-ikaisen hippiukon kaa. Yhtena paivana seikkailtiin Xochicalcon arkeologiselle alueelle "itsaribussilla". Taalla on monenlaisia busseja: deluxe, 1. luokan, 2. luokan ja sitten naita ns. 3. luokan itsaribusseja. Ne on lahes ilmaisia (2 tunnin matka n.70 senttia) ja ne ajaa ovet auki 120 km/h vuoristoteita ja ohittelee vastaan tulevia autoja. Xochicalco oli upea, oltiin siella oikeestaan ainoot ihmiset. Siella on pyramideja ja pelotekenttia, joissa annettiin ihmisuhri aina siina kohassa johon pallo tippu.
Eilen lahdettiin Maribelin luota aika haikein mielin pois.